Harmonikka

Harmonikka eli hanuri on kosketinsoitin, joka kuuluu vapaalehdykkäsoittimiin. Soittimen ääni syntyy paineilman avulla, ilmavirran saadessa metallikielet värähtelemään. Soittimella voidaan soittaa niin moniäänistä- kuin kromaattista tekstuuria. Harmonikan oikealla kädellä soitettaan diskanttiin kuuluvia ääniä ja vasemmalla kädellä soitetaan bassotekstuuria. Koskettimistojen välissä sijaitsevat palkeet, joita käytetään vetämällä koneisto-osia erilleen tai puristaen niitä yhteen.

Pianoharmonikassa on 41-45 pianon tyyppistä kosketinta. Näppäinharmonikassa on kolme pystysuoraa terssein järjestäytynyttä näppäinriviä. Tanssimusiikissa käytetään yleensä sointubassolla varustettua bassosormiota. Taidemusiikissa käytetyllä melodiabassosormiolla saadaan aikaan täydellinen kromaattinen asteikko. Harmonikan ääniala on suurimmillaan seitsemän oktaavia.

Harmonikan sukulaissoittimia ovat englantilainen concertina (kuusikulmainen), argentiinalainen bandonéon (nelikulmainen). Musetteharmonikka on harmonikan ranskalainen versio, jossa kolme hiukan eri tasoon viritettyä äänikertaa, saavat aikaan musette-rekisterille tunnusomaisen voimakkaan huojunnan.

Harmonikan ääni yhdistyy varsin hyvin useimpiin soittimiin ja harmonikalla voidaan soittaa hyvin myös hiljaisella äänenvoimakkuudella.

 

Hyviä yhdistelmiä:

Harmonikka ja viulu tai alttoviulu.
Harmonikka ja huilu.

harmonikka.GIF